HAAVEENI

Olen aina halunnut auttaa, olla hyvä ihminen. Jo pienenä halusin hoitajaksi. Silloin keskikoulun loputtua olin liian nuori hakemaan siihen koulutukseen. Tuli muuta. Oma asunto. Sitten ihana mies ja vuosien varrella 3 ihanaa lasta. Piti käydä töissä ja haaveet jäivät toteutumatta/odottamaan toteutumista. Muuttoja. Viimeinen länsi-Suomeen. Kuin kotiin olisi tullut. Kaunista. vehreää ja töitä tarjolla. Hyvä paikka kasvattaa jo isoja lapsia, kunnon koulut, kaikki hyvin.

Pääsin tutustumaan pikkasen vahingossa hoitotyöhön. Huomasin, että haave olikin mahdollista totetuttaa. Muutama vuosi epäpätevänä ja sitten erään ihanan ihmisen kehotuksesta opiskelemaan työnohessa. Erikoistuminen mielenterveyteen. Haaveena jotain omaa, terapiaopintoja, toimintaa terapiakoiran kanssa. Auttamista arjessa kohteena etenkin lapset ja nuoret. Uusi haave oli tullut tai oikeastaan se oli tarkentunut.

Opiskelu oli rankkaa. Työn yhdistäminen opiskeluun oli erittäin haasteellista. Työnteosta ei kuitenkaan voinut luopua, talous ei olisi kestänyt. Opiskelun loppuaikana kolme työtä ja opiskelu toisella paikkakunnalla. Silloin oli väsy välillä mutta tahto vie läpi vaikka harmaan kiven. Pääsin tekemään työtä lastensuojelussa. Haastavaa ja niin ihanaa Ihanan kamalia lapsia ja nuoria, oma ohjattava, motivoituneet työkaverit. Juuri sitä mitä halusin. Pitäisi vain vielä muutama vuosi opiskella, että olisi pätevä eli lähihoitajasta sosionomiksi. Sosionomiopiskeluun en päässyt, taisivat haistaa, että kaikki ei ole kohdallaan.

Töitä oli kyllä tarjolla. Kaksi taloa, kolme osastoa. Ei vapaapäiviä, keskimäärin 12 tuntisia vuoroja. Työmatkaan meni pisimmillään 45 minuuttia. Mutta se oli juuri sitä mitä halusin tehdä.

Sitten iski lama lastensuojeluun, yt-neuvottelut, ei töitä. Maailma kaatui konkreettisesti. Tuli pysähdys ja elimistö reagoi rajusti. Masennus. Kohta neljä vuotta sitten. Ja tässä sitä ollaan. Muuten se mahdollinen terapiakoirakin tarvii terapiaa. Ironiaa.

Haaveet elävät vaikka tiedän, etteivät ne enää ole realistiset. Haluaisin niin tehdä töitä, olla tarpeellinen, näkyvä. Lähipiirissäni on ihmisiä, jotka eivät tajua tätä. Se sattuu, se repii.

Kävin tänään hoitajalla. Taisi pelästyä. Ehdotti sairaalajaksoa. En halunnut. En tee itselleni mitään. Olen sitkeä. Jos sairaalaan menen, sinne myös jään. Ei minun juttuni. Sain uuden ajan. Päivä kerrallaan.

Kävin kaupassa, kävelin kuin suossa. Kahvi tuoksui ovella. Mukavaa, mies taisi ajatella, että tarvin. Ehkä pikkasen näkyi välähdys mustassa. Pieni asia, tärkeä.

Haaveet pitäisi haudata. Ne aiheuttavat lisätuskaa. Liian vanha haaveilemaan, liian väsynyt tekemään niiden eteen mitään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *